He ja me

He eivät kunnioita meidän naisia.

He uskovat eri asioihin ja syövät eri tavalla.

He istuvat ja seisovat väärissä paikoissa ja kävelevät eri tahdissa.

He puhuvat kieliä, joita emme ymmärrä.

He näyttävät ihan erilaisilta.

Heistä saa puhua miten vain ja laatia liioiteltuja lehtiotsikoita. Eivät he niitä kuitenkaan lue. Ja jos lukevat niin hyvä, että näkevät, että tiedämme millaisia he ovat.

Menisivät kotiinsa.

Heitä voi syyttää rikoksista, joita on tapahtunut maassamme vuosikausia, meidän toimesta. Sitä paitsi rikokset ovat pahempia kuin ennen, koska niiden tekijät ovat erivärisiä.

He vievät meiltä työpaikkoja ja lisäävät meidän talouskriisiä. Kaikki siivoojat ja mustikanpoimijat ovat heikäläisiä. Vievät meiltä unelmatyöpaikkoja, joita niin moni meistä olisi ottamassa.

On tämä niin väärin. Miten voisimme muka asuttaa tätä maata yhdessä?

Mehän olemme täysin erilaisia.

Me kunnioitamme meidän naisia. Me emme tytöttele emmekä lääpi heitä, täällä naisia ei esineellistetä. Poliisikin sanoi että tämä on aivan uutta.

Meillä joka viides nainen on kokenut puolison väkivaltaa tai uhkailua joskus nykyisen parisuhteen aikana. Toki nämä ovat vain tilastoja -todelliset numerot ovat ehkä paljon suurempia.

Me kuulumme kaikki luterilaiseen kirkkoon, syömme kaikki maksalaatikkoa.

Me istumme ja seisomme aina oikeissa paikoissa ja laahustamme kaikki samaan tapaan katse maahan kohdistettuna.

Me puhumme kaikki suomea.

Ja näytämme kaikki samanlaisilta.

Meistä ei saa puhua mitä tahansa eikä kirjoittaa liitoiteltuja lehtiotsikoita -se on vastoin sananvapautta.

Me emme vie toinen toisiltamme työpaikkoja emmekä ole vastuussa omasta talouskriisistämme. Se on globalisaation ansiota. Emme vaan pysyneet perässä. Minkäs sille mahtaa, me pohjalaiset olemme hitaita.

Sitä paitsi meillä on siniset silmät ja vaalea tukka. Ei meidän tekemät rikokset ole niin vakavia.

Muiden syyttäminen on aina helpompaa kuin peiliin katsominen.

Se ei satuta niin paljoa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s