Lunta luomaan!

Olli Sorainen säväytti kuluneella viikolla ideallaan. Turvapaikanhakijoiden karenssiaikaa voisi lyhentää, jotta he pääsisivät pikemmin töitä tekemään. Heitä voisi palkata lunta luomaan, marjoja poimimaan tai suomalaisia metsiä raivaamaan!

Soraisen ajatus toi mieleeni nicaragualaisen ystäväni. Nicaragualainen oikeustieteiden opiskelija muutti muutama vuosi sitten Tukholmaan. Englanti ei sujunut eikä ruotsikaan, joten hänet houkuteltiin lunta luomaan. Kolan oli pysyttävä kädessä tukholmalaisten talojen katoilla.

Ystävälleni katoilla keikkuminen oli kummallista, kauhistuttavaa ja ahdistavaa, mutta ei ollut tarjolla muutakaan. Oman alan toimesta oli turha edes haaveilla. Kymmenien metrien korkeudessa turvaköysien varassa liukastellessa mieltä rauhoitti ajatus siitä, että työ olisi vain väliaikaista. Ja siitä sai tienestiä, jota ilman ei kukaan elä.

Kuvittelen, millaista olisi lähteä vaikka Saharaan suolaa kaivamaan. En ole koskaan ollut aavikolla. En tiedä, miten sinne pitäisi pukeutua. Mitä pitäisi ottaa mukaan, mihin varautua. Työ pitäisi tehdä, jos muuta ei olisi tarjolla.

Yhteiskuntatieteiden opinnoistani tuskin olisi hyötyä.

Valtaosa turvapaikanhakijoista ei ole koskaan nähnyt lunta, kävellyt jäisellä kadulla tai tuntenut pakkasen aiheuttamaa kipristelyä nenänpäässä. Heillä ei ole kokemusta nastakengistä, talvirenkaista tai kerrospukeutumisesta. Heitä ei ole pienenä kehotettu tarkistamaan uudestaan ja uudestaan että hanskat ovat varmasti kädessä, välihousut jalassa ja pipo korvilla.

Olo talven keskellä olisi varmaan vähän niin kuin minulla Saharassa.

Elämys lumenluomisesta voi olla kaikin puolin mieleenpainuva. Todennäköisesti se aiheuttaa joissain ensikertalaisissa myös paniikkia. Puolukoiden poimiminen tai metsien raivaaminen autiossa havumetsässä ilman suunnistustaitoja tai poimurikokemuksia lienee vähintään yhtä eksoottista.

Muistan erään intialaisen koulukaverini, joka totesi minun silmissäni erittäin vilkkaasta Brysselin puistosta kuinka se tuntui pelottavan autiolta.

Muutama vuosi sitten Kuusamon metsistä etsiskeltiin thaimaalaista marjanpoimijaa, joka löytyi lopulta menehtyneenä. Poimijan tarinassa tiivistyi sekä maailman epätasa-arvoisuus että kulttuurien välisten kohtaamisten karu raadollisuus. Toiminta, jota moni Suomessa kasvaneista on tehnyt jo alakouluikäisestä, voi olla toiselle täysin uutta ja jopa hengenvaarallista.

Marjanpoimintaa, lumenluontia tai metsänraivausta tuskin löytyy työikäisten turvapaikanhakijoiden ansioluettelosta.  Mutta heidän joukosta löytynee joitain puuseppiä, lääkäreitä tai muusikoita.

Mielessäni herää kysymys.

Helpottuisiko kotoutuminen mikäli turvapaikanhakijoita pyrittäisiin työllistämään heille tuttuihin ammatteihin sen sijaan että vahvistamme heidän kulttuurishokkiaan myös työllistymisen saralla? Mitä jos ajattelisimme, että myös turvapaikanhakijoidenkin joukosta löytyy eri alojen ammattilaisia?

Se nyt vasta olisi kummallista, eikö totta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s