Monikulttuurisuus-mörkö

Persut tekivät sen taas; saivat Suomen liikkeelle. Muutama tarkoin valittu sana naamakirjassa levisi sosiaalisessa mediassa kuin kulovalkea. Populisminäkökulmasta tarkasteltuna tyhjän puheen leviämisessä ulkomaille asti ei ole mitään ihmeellistä. Kummastuttaa kuitenkin, mistä päättäjien pelko monikulttuurista maailmaa kohtaan kumpuaa.

Näin yöllä unta Olli Immosesta, Timo Soinista ja Jussi Halla-ahosta. Immonen vaahtosi tohkeissaan kuuluvansa vahvaan, rohkeaan kansaan, joka taistelee monikulttuurisuutta vastaan. Soini totesi keskustelun lomassa, että itse asiassa maahanmuuttokysymyksissä Halla-aho on yksi parhaista. Tähän väliin Halla-aho halusi ilmoittaa -varmuuden vuoksi- että Immosen tapaan myös hän vastustaa monikulttuurisuutta ja pitää monikultturismia rumana kuplana.

Heräsin aamulla hiestä märkänä, varmana siitä, että olin nähnyt painajaista. Puoliksi suomalainen poikani juoksi vastaan toivottamaan hyvää huomenta. Ulkomaalainen avomieheni jäi jatkamaan kesäloman kunniaksi kuorsausta.

Aamukahvipöydässä sisälläni myllertää. On totta, ettei kaikkien tarvitse kaikkea ymmärtää. On totta, että elämme maassa, jossa on sananvapaus voimassa.

Mutta.

Immonen on kansanedustaja, Soini ulkoministeri ja Halla-aho Euroopan parlamentin jäsen.

Tietyt tittelit tuovat mukanaan sananvapauteen liittyvää sananvastuuta.

Taistelu tarkoittaa Wikipedian mukaan kamppailua kahden tai useamman osapuolen välillä, jossa pyritään kukistamaan toinen osapuoli. Monikulttuurisuuden kukistaminen tänä päivänä tuntuu täysin absurdilta. Elämme globaalissa maailmassa, johon liittyy olennaisena osana kulttuurien välisen kanssakäynnin lisääntyminen – maiden sisällä ja niiden välillä.

Tämän päivän vastuunkantajien tehtäviin kuuluu löytää keinoja pärjätä tällaisessa maailmassa. Nyky-Suomen kansalaiset tarvitsevat lisäkeinoja erilaisten kulttuurien ymmärtämiseen ja sitä kautta yhteiselon harmonisuuden kasvattamiseen.

Monikulttuurisuuden nimittäminen massaa uhkaavaksi viholliseksi sopii vastakkainasetteluun pyrkivään populistiseen puheeseen kuin nenä päähän. Suomea ei tällaisella asenteella kuitenkaan saada menestymään.

Suomi tarvitsee lisää vahvoja ja rohkeita ihmisiä, jotka luovat nykyhetkeen istuvia innovatiivisia ratkaisuja – ei olemattomia vihollisia. Tähän voisi ottaa useampikin kansanedustaja kantaa, vaikka ollaankin kesälomalla. Näin ehkä minäkin saisin yöni paremmin nukuttua.

Ei mulla muuta.

Leipäjonossa

Myllypurossa tien vieressä kiemurtelee jono. Jono jatkuu silmänkantamattomin. Peräkkäin seisovat ihmiset ovat kerääntyneet paikan päälle jo aamutuimaan. Täällä odotetaan ruoka-apua. Merkittävä osa jonottajista on työttömiä.

Kirjainyhdistelmä YT on vilahdellut viimeaikoina tiuhaan maamme uutispalstoilla. Viimeksi noin viikko sitten ohjelmisto- ja matkapuhelinyhtiö Microsoft kertoi irtisanovansa jopa 2300 henkilöä. Uutiset panevat tuhansia suomalaisia miettimään, koska on heidän vuoronsa. YT-neuvotteluihin sisältyy aina sekä vaara siitä, että jää itse työttömäksi että pelko siitä, että joutuu jäämään työpaikalle, johon jää YT:iden jälkeen leijumaan epämiellyttävä muisto ”aikaisemmasta ajasta”.

Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa Suomessa oli työttömiä lähes 30 000 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Yhteensä heitä on yli 320 000. SAK:n mukaan kesäkuun 2015 loppuun mennessä tämän vuoden puolella YT-neuvotteluissa oli irtisanottu yli 5300 henkilöä. Samanaikaisesti työvoimapalvelujen budjetteja on pienennetty ja väkeä vähennetty myös työttömille suunnatuista palveluista.

Työttömyys tulee valtiolle kalliiksi.

Taloussanomat uutisoi maaliskuussa työttömyyskulujen olevan kasvussa – työttömyys maksoi Kelalle ja työttömyyskassoille vuonna 2014 lähes 5 miljardia euroa, 15 prosenttia enemmän kuin sitä edeltävänä vuonna. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan työttömillä on suurempi riski sairastua kuin työllisillä. Näin ollen työttömyys rasittaa myös terveyspuolen budjettia.

Vielä tyyriimmältä työpaikan menetys näyttäytyy työttömän perspektiivistä.

Tutkimuksissakin on todettu, että työttömyys voi työorientoituneessa yhteiskunnassa olla traumaattinen kokemus. Helsingin sanomissa muistutettiin muutama viikko sitten henkilökohtaisista tragedioista, joita aiheutui 1990-luvun suurtyöttömyydestä.

Luterilaisten oppien maassa, jossa työ on lähes pyhä asia, työttömyys aiheuttaa yhteiskunnallista syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Se myös lisää riskiä ajautua köyhyyteen. Tämä näkyy myös Myllypurossa. Suuri osa leipäjonossa seisojista on valtion vähävaraisten avun toimenpideohjelman mukaan ”huonossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä”. Suomessa jopa 25 000 henkilöä hankkii viikoittaisen ruokansa leipäjonosta. Lähes 900 000 yhteiskuntamme jäsentä oli toissavuonna vaarassa syrjäytyä.

Työttömäksi ajautuminen ei ole helppoa eikä siitä irti pääseminen yksinkertaista -varsinkaan kun ilmiötä tarkastellaan yksilön näkökulmasta.

Hallitus tarjoaa yrittäjyyden vahvistamista yhtenä vastauksena työttömyystilanteeseen. Yrittäjäksi lähteminen työttömyydestä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Tutkimusten mukaan työttömien yrittäjyyshalukkuus on pientä – yrittäjäksi lähteminen vaatii riskinottoa, joka ei välttämättä ole työttömälle mahdollista. Kokemus työpaikan äkillisestä menetyksestä voi myös vähentää uskoa siihen, että riskien ottaminen kannattaisi.

Työttömyys on paitsi kansantaloudellinen ongelma, myös inhimillisesti kipeä kohtalo. Jokainen tähän mennessä tänä vuonna irtisanotuista on ihminen haaveineen ja oikeuksineen.  Yksikään heistä ei varmaan haluaisi viettää kesäänsä leipäjonossa.

Puheenvuoro Keniasta

Istun Kisumun lentokentällä Luoteis-Keniassa. Mietin, miten kertoisin väkivallasta, nälästä tai molemmista selviytyneelle yksinhuoltajanaiselle, ettei hänen unelmansa omasta maapalasta tai väkivallan vähentymisestä hänen yhteisössään ehkä tulekaan toteutumaan. Että Suomen valtio on päättänyt, että kehitysyhteistyömäärärahoilla ei ole riittävästi vaikutusta, jonka takia niitä pienennetään. Kuvittelen eteeni pettymyksen ja toivon murenemisen harmaaksi värjäämät kasvot. Vieressäni istuva kanssamatkustaja katsoo minua huolestuneena.

Olen juuri tullut tapaamisesta, jossa kerroin neljälle paikalliselle, innokkaalle, osaavalle ja sitoutuneelle Solidaarisuuden kumppanijärjestölle Kisiissä Suomen valtion kehitysyhteistyömäärärahaleikkauksista.

Olin Kisiissä viimeksi puoli vuotta sitten. Silloin tilanne oli toinen. Kumppanit aloittelivat taivaltaan uudessa yhteistyössä, jossa ensimmäistä kertaa järjestöjen historiassa heillä olisi mahdollisuudet tehdä aidosti vaikuttavaa työtä. Sillä nyt siihen olisi ulkopuolista tukea. Tukea, jota paikanpäällä ei ole saatavilla.

Puolen vuoden aikana moni asia on muuttunut. Kumppanijärjestöjen työntekijöiden silmät loistavat heidän kertoessaan kaikesta oppimastaan. Sama viesti tulee selkeästi kaikilta: kiitos tuesta, olemme oppineet enemmän kuin koskaan, kenenkään toisen järjestön kanssa. Nyt osaamme suunnitella sellaisia hankkeita, joilla on aitoa vaikutusta.

Kisiiläiset hanketyöntekijät haluavat välittää kiitoksensa Suomen kansalaisille saamastaan tuesta. Heidän avullaan he pystyvät unelmoimaan yhteisöistä, joissa niin monen naisen ei tarvitsisi enää kärsiä väkivallasta. Suomalaisten tuen avulla he pystyvät haaveilemaan siitä, että tyttöjen sukuelimiä ei enää heidän naapuritaloissaan silvottaisi.

Erään järjestön hallituksen jäsen nousi kokouksessa seisomaan. ”Haluan sanoa kiitokseni sille, että nyt meillä on toivoa siitä, että yhteisöissämme vallinnut hiljaisuus naisiin kohdistuvasta väkivallasta katkaistaan. Minun sukuelimeni on silvottu ollessani nuori tyttö. En ikinä tule sitä unohtamaan. En myöskään unohda sitä, miten eräs nuori tyttö melkein menehtyi omien silmieni edessä silpomisrituaalin takia. On aika jättää nämä haitalliset perinteet taakse. Teidän tukenne avulla tämä on mahdollista.” Vaikuttava puhe saa läsnäolijat hiljaiseksi.

Raivostuttaa. Se, ettei järjestöjen kehitysyhteistyöllä olisi vaikutusta ihmisten elämissä on täyttä puppua. Niillä muutetaan elämiä. Niiden avulla taataan, ettei kaikkien naisten tarvitsisi kärsiä väkivallasta yhteiskunnissa, joissa väkivalta on normi. Niillä taataan, että niillä alueilla, joilla edelleen lähes 100 % tytöistä käy läpi hengenvaarallisen sukuelinten silpomisriitin, astellaan pikku hiljaa kohti yhteiskuntaa, jossa tätä ei enää tapahdu.

Toivoisin kovasti, että ne, jotka väittävät, ettei kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöllä ole merkitystä, kävisivät Kisiissä tapaamassa paikallisia naisia.

Toivoisin kovasti, että he uskaltautuisivat kohtaamaan niitä kehitysmaiden ihmisiä, joiden elämältä saattaa kaukaisten päätösten takia romuttua pohja.

On turha väittää, ettei kehitysyhteistyömäärärahaleikkauksilla olisi merkitystä. Toivoisin kovasti, että lopullisia päätöksiä voitaisiin vielä eduskunnassa harkita. Kehitysmaiden naisten ja lasten takia.

Kirjoitus on julkaistu myös Solidaarisuuden nettisivuilla 15.7.2015.

77 miljoonaa ihmistä

Iranilaisten sydämet sykkivät näinä päivinä normaalia kiihkeämmin. Uutisten seuraaminen on nyt elintärkeää. Kun maailmalla keskustellaan uraanin rikastamisesta ja ydinaseohjelmasta, 77 miljoonaa iranilaista odottaa, tuovatko poliitikkojen keskustelut vihdoin helpotusta heidän päivittäiseen elämään.

Yhdysvaltojen ulkoasiainministeri John Kerry aloitti tänään lehdistötilaisuutensa toteamalla, että takana on kaksi vaikeaa viikkoa – toimittajille, jotka ovat odottaneet tietoa saadakseen kirjoittaa uutisensa, ja neuvottelijoille, jotka ovat Helsingin sanomien mukaan syöneet viime aikoina kokouksissaan 5 kiloa mansikkalakupötköjä, 15 kiloa pähkinöitä ja 10 kiloa nauhajuustoa. Meinaan pudota tuolilta.

Kun toimittajat odottavat neuvottelutuloksia hotellihuoneissaan ja neuvottelijat napsivat pähkinöitään, miljoonat iranilaiset seuraavat neuvotteluja henkeään pidätellen kotisohvillaan, kaduilla ja työpaikoillaan. Päätöksistä riippuu lähes 80 miljoonan ihmisen elämä. Kansan, jonka tämän hetkinen tilanne joidenkin mukaan lähentelee humanitaarista katastrofia.

Poliitikoiden ja toimittajien suussa sanktiot yhdistyvät yhteen sanaan: uraaniin. Iranilaisten elämässä lista pakotteiden vaikutuksista jatkuu silmänkantamattomiin.

Viimeisen 25 vuoden aikana Iranissa on ollut yli 200 lento-onnettomuutta, jotka ovat vieneet yli 2000 ihmisen hengen. Mikäli pakotteet purettaisiin, Iran voisi ostaa varaosia lentokoneisiinsa. Lentomatkoilla ei menetettäisi jatkuvasti ihmishenkiä.

Tällä hetkellä tuhannet iranilaiset menehtyvät, koska maassa ei ole riittävästi lääkkeitä hoitamaan hoidettavissa olevia sairauksia. Sairaat syövät lääkkeitä, jotka eivät tehoa. Maanjäristyksissä murtuneet luut korjataan ilman nukutusaineita. Jos pakotteet eivät olisi voimassa, iranilaiset saisivat kirjaimellisesti lisää elinvuosia.

Rahan arvon jatkuvasti heikentyessä miljoonat maan kansalaiset elävät jatkuvasti ilman perustarpeita. Ulkomailla työllistyneet iranilaiset eivät pysty jakamaan kotimaahan jääneiden perheenjäsenten kanssa palkkojaan. Ilman pankkitoiminnan pakotteita ihmiset pystyisivät viemään eteenpäin omia elämiään.

Ruokateollisuudessa tehtaillaan harmillisia kemiallisia korvikkeita valmistusaineille, joita maassa ei ole saatavilla. 77 miljoonaa ihmistä altistuu jatkuvasti terveydelle haitalliselle ruokavaliolle. Pakotteettomassa Iranissa seistäisiin valtaosan maailman maista kanssa terveellisen elämän suhteen samalla lähtöviivalla.

Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, muttei kannata lannistua. 36 vuoden odotuksen jälkeen iranilaisilla äideillä ja isillä on toivoa.

Yli 10 vuotta kestäneissä kansainvälisen yhteisön ja Iranin välissä neuvotteluissa pakotteiden purkamiseksi on Kerryn mukaan edistytty, mutta vieläkään kaikista asioista ei ole täyttä yhteisymmärrystä. ”Olemme valmiita päättämään tämän prosessin myös ilman sopimusta”, hän päättää puheensa.

Perjantai näyttää, pystyvätkö maailman johtajat tekemään päätöksiä, joilla edistetään miljoonien ihmisoikeuksia.

Missä on maailman napa?

Kriisien keskellä yhteiskuntamme sisäänpäinkääntyneisyys kummastuttaa. Olemme kaikki sidoksissa toinen toisiimme. Sen sijaan että hyväksyisimme sen, keskitämme voimavaramme ongelmien ratkaisuun eristyksissä muista. Globalisaation myötä ei ole enää olemassa meidän ja muiden ongelmia. On luovuttava ajatuksesta, että hoidamme yksin omat asiamme kuntoon.

Globalisaatio on muuttanut maailmaa perustavanlaatuisesti. Rajat ovat auenneet ja liikenneyhteydet parantuneet. Internetin myötä tieto kulkee vapaasti maiden välillä. Kansalaiset eivät enää ole vain yhden maan kansalaisia, vaan globaaleja maailmankansalaisia.

Maailmankansalaisuuteen kuuluu vastuu tietää mitä muualla maailmassa tapahtuu, ja vastuu välittää siitä. Siihen kuuluu myös olennaisesti se, että hahmotamme miten hyvinvointi maailman toisella puolella vaikuttaa suoraan omaan hyvinvointiimme.

Pakolaisuus on yksi maailmankansalaisuuden ilmiöistä. Kun kotimaassa ei ole edellytyksiä onnellisen ja ihmisarvoisen elämän rakentamiselle, niitä lähdetään hakemaan muualta. Turvapaikanhakijoiden sijoittaminen ja kotouttaminen ovat tällä hetkellä yksi EU:n suurimmista poliittisista kysymyksistä.

Toinen maailmankansalaisuuden ilmiöistä on tiedon vapaa kulku. Kuulemme päivittäin hashtagin siivittämään yhteen lauseeseen tiivistettyjä uutisia eri maailmankolkista. Kun ebola ilmestyy Afrikkaan, ebola-testaus aloitetaan välittömästi lontoolaisilla lentokentillä. Kun saksalainen lentää päin vuorenseinämää, suomalaiset lentoyhtiöt tiivistävät saman tien omia sääntöjään.

Maailman yhteneväisyyteen kuuluu myös se, että taloustilanteet toisella puolella maapalloa vaikuttavat suoraan oman maamme talouteen.

Valtaosalla suomalaisista yrityksistä on globaalitalouden ylläpitämän eriarvoisuuden takia toimintaa myös maamme rajojen ulkopuolella. Joidenkin YT-neuvottelujen syyt löytyvät tämän eriarvoisuuden ytimestä.

Toisaalta oma taloustilanteemme määrittelee maailman markkinoita ja vaikuttaa palkkarakenteisiin maailman toisella laidalla.

Ostamalla t-paidan Helsingin keskustasta ylläpidämme köyhyyttä Kambodzhassa, jossa näitä ommellaan alle dollarin tuntipalkalla, ihmisarvon vastaisissa työoloissa. Kyseinen maa pysyy äärimmäisessä köyhyydessä, kun ulkomaiset yritykset välttelevät paikallista veronmaksua.

Myös ympäristökysymykset ovat globaaleja. Ilmastonmuutos Afrikassa lisää ilmastopakolaisia. Pohjois-Nicaraguassa kuivuuden lisääntyminen voi vaikuttaa kahvintuotantoon, jonka myötä kahvia on entistä vähemmän maailmanmarkkinoilla myynnissä ja eurooppalaisten kuppiloissa nautittavana. Sama koskee muuta ruoantuotantoa.

Ajatus siitä, että meidän tulee ensin ratkaista omat ongelmamme, ennen kuin autamme muita ratkaisemaan heidän ongelmiaan, ei istu nykymaailmaan. Tuijottaminen omaan napaan ei enää toimi, vaan ratkaisuja on analysoitava globalisaatiolinssit päässä.

Tämän päivän avainkysymys on, minkälaista maailmaa haluamme rakentaa – ei minkälaisen Suomen toivotaan olevan.

Kirjoitus on julkaistu myös Solidaarisuuden nettisivuilla 6.7.2015 sekä maailma.net nettisivuilla 9.7.2015.