Mistä resepti pahaan oloon?

Erään nuorenmiehenalun äitinä olen erittäin huolestunut viime aikojen tapahtumista. Ajatuksissani pörrää kysymys siitä, mistä kumpuaa nuorten miesten maailmanviha. Uutisia seuratessa en voi olla puntaroimatta, mitä voisimme tehdä.

Tilastot ovat karua luettavaa. Perjantain tragediat eivät ole ainoita hetkiä, jolloin yhden ihmisen karmivat teot ovat vieneet useita ihmishenkiä. Googlaamalla löytyy murheellisen pitkä lista vastaavia tekoja.

Vuonna 2002 Myyrmannin kauppakeskuksessa nuoren miehen itse tekemä pommi vei hengen seitsemältä ihmiseltä ja haavoitti lähes 170:tä.

Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Eurooppa järkyttyi norjalaisen nuoren miehen veriteoista Oslossa ja Utøyan saarella, joka vei hengen 77 sivulliselta.

Maaliskuussa Germanwingsin perämiehenä työskennellyt nuorimies lensi lentokoneen päin vuorenseinämää, riistämällä hengen 150 ihmiseltä.

Kymmenen päivää sitten charlestonilaisessa kirkossa, Yhdysvalloissa, nuori mies ampui kymmentä ihmistä.

Perjantaina Tunisiassa turistiksi naamioitunut asemies tappoi rynnäkkökiväärillä noin 40 turistia. 36 henkilöä haavoittui veriteossa.

Kyllä. Lähes kaikki massamurhat ovat nuorten miesten tekemiä. Tasapainoinen nuorimies ei riistä itseltään henkeä, puhumattakaan siitä, että veisi mukanaan viattomia sivullisia.

Mieltä ahdistavien massamurhien ymmärtäminen on kadunkansalaiselle lähes mahdotonta. Taustalta löytyy kuitenkin erilaisia tekijöitä. Huomiontavoittelu, masennus. Yksinäisyys, hylätyksi tulemisen tunne jossain vaiheessa elämää. Suuret vastoinkäymiset, pettymykset omaan itseensä ja ympäröivään yhteiskuntaan. Aivojen välittäjäaineiden epätasapaino.

Niiden tekojen osalta, jotka vievät hengen myös niiden tekijältä, tarkkoja motiiveja voi vain arvailla. Teot lienevät monen asian summa, jotka tietää vain surmaaja.

Surullisten uutisten äärellä on aika unelmoida. Mitä jos löytäisimme reseptin nuorten miesten elämänhalun ja onnellisuuden lisäämiseksi? Välttyisimmekö uusilta tragedioilta?

Tutkijat kertovat, että yhteisöllisyyden tunne on ihmisen onnellisuuden ytimessä. Filosofi Frank Martela muistuttaa, että ihminen syntyy aina maailmaan ihmissuhteiden keskelle. Ihmissuhteet ovat keskiössä niin oman minuuden peilinä kuin turvaverkkona vastoinkäymisten keskellä. Ihmisestä ei pitäisi puhua yksilönä vaan suhdelona, jonka olemassaoloa pitäisi aina tarkastella suhteessa häntä ympäröivään yhteisöön.

Yhteisöllisyys on keskiössä myös massamurhissa. Niitä yhdistää johonkin yhteisöön kohdistuva kammottava viha. Maailmamme kaipaa kipeästi me-henkeä.

Mitä jos, sen sijaan, että painotamme yhteisöjen välisiä erilaisuuksia, pyrkisimmekin rakentamaan erilaisten maailmojen välille siltoja? Mitä jos, sen sijaan että keskustelemme ongelmista, opettaisimme nuoriamme löytämään ratkaisuja? Ehkä silloin maailma ei olisi niin täynnä tragedioita.

Ehkä.

Kauhistuttava kolhu naisten kehon koskemattomuudelle

Luin uutisia tyrmistyneenä. Erään nuoren naisen fyysistä integriteettiä rikottiin hävyttömällä tavalla, joukkoraiskaamalla. Helsingin käräjäoikeuden tekemä mielenrauhaa rikkova päätös törkeästä ihmisoikeusrikkomuksesta osoitti, että naisten kehon koskemattomuuden suojan vahvistamiseksi on vielä paljon töitä tekemättä, myös koti-Suomessa. Paperilla olevat kansainvälisiset sitoumukset on pantava täytäntöön heti, ei huomenna.

Suomi on ottanut kantaa naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan tuomitsemiseksi monilla kansainvälisillä foorumeilla. Viimeksi kolme kuukautta sitten Suomi viestitti ulkomaailmalle panostavansa entistä enemmän naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseen ja poistamiseen, väkivallan uhrien suojelemiseen sekä väkivallan tekijöiden saattamiseen edesvastuuseen teoistaan kun näihin tähtäävä Istanbulin sopimuksen ratifiointi hyväksyttiin eduskunnassa. Sopimus astuu Suomessa voimaan 1.8.

Sopimuksen tavoitteisiin pääseminen vaatii todellisia tekoja.

Suomi on edelleen naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa Euroopan kärkikastia. Helsingin sanomat uutisoivat maaliskuussa, että Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa.

Pelko kehonsa koskemattomuuden suojan rikkoutumisesta on päivittäin läsnä tuhansien maamme naisten elämässä. Ihmisoikeusliiton nettisivuilla kerrotaan, että Euroopan unionin perusoikeusviraston viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes puolet Suomen naisista oli vältellyt joitain tilanteita tai paikkoja tutkimushaastatteluja edeltäneen vuoden aikana, koska he olivat pelänneet joutuvansa fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. 35 % naisista välttelee julkisia tilanteita tai paikkoja, koska he pelkäävät joutuvansa fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

Toteutuneista seksuaaliväkivaltarikoksista vain murto-osa päätyy oikeuteen. Amnesty International arvioi joka viidennen seksuaalirikoksen johtavan oikeudenkäyntiin. Jokainen rikosilmoitus on avunhuuto naisten oikeuksien puolesta. Jokainen rikosilmoitus on myös äärimmäisen tahdonvoiman ja rohkeuden osoitus naiselta, jonka fyysistä integriteettiä on juljettu törkeästi loukata.

Kansallisen lainsäädäntömme antaa tilaa myös ei-törkeälle seksuaaliselle väkivallalle. ”Törkeäksi” seksuaalirikokseksi laki määrittelee mm. sen, että rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla. Inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna seksuaalinen väkivalta on kuitenkin aina törkeää. Se on aina nöyryyttävää ja julmaa, sillä se rikkoo ihmisyyden intiimeintä ydintä.

Tämä on myös kansainvälisten ihmisoikeusperiaatteiden perusta. Tämä on määritelty myös Suomen perustuslaissa. Sen mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Tätä ei kenenkään pitäisi kyseenalaistaa.

Helsingin käräjäoikeuden päätös antaa minimaalinen tuomio joukkoraiskauksesta on törkeä naisen kehon koskemattomuuden suojan arvoa alentava signaali yhteiskunnassa, joka tunnetaan tasa-arvon mallimaana.

Minä(kään) en ole rasisti

Uuteen hallitusohjelmaan kirjattiin, että tulevalla hallituskaudella rasismia ei sallita. En voi olla puntaroimatta, miksi tällaiselle kirjaukselle on tilausta. Etninen syrjintähän on kielletty jo maamme perustuslaissa.

Rasismi on kaikunut viime vuosina monissa puheissa. Sen on sallittu kajahtavan poliittisten päättäjien sanoista ja päätyvän puolueohjelmiin. Etninen suvaitsemattomuus pääsi viime keväänä Suomen Europarlamenttivaalien äänestystulosten siivittämänä jopa Euroopan parlamenttiin.

Rasismin yleistyminen näkyy myös tutkimuksissa. Kolmen viimeisimmän Eurobarometri -tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat sitä mieltä, että syrjintä etnisen alkuperän perusteella on kaikkein yleisintä. Rikosuhripäivystyksessä rasismia ja syrjintää koskevien yhteydenottojen määrä on ollut lähivuosina kasvussa.

Ilmiöllä viitataan jonkin ihmisryhmän asettamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella muita ihmisryhmiä alempiarvoiseksi. Suomessa valtaväestö nostetaan toistuvasti maahan muuttaneiden yläpuolelle sen sijaan että kaikista maassamme laillisesti asuvista ihmisistä puhuttaisiin samanarvoisina. Tästä syystä rasismi lienee löytäneen tiensä myös uunituoreeseen hallitusohjelmaan.

Mutta. Rasismin kielto ei ole poliittinen linjaus. Rasismi on Suomessa lailla kielletty.

Vuoden vaihteessa päivitetty yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Syrjintä ja sen levittäminen eli ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on kielletty myös maamme rikoslaissa. Etnistä syrjintää koskevien hakemusten käsittelemistä varten on perustettu erillinen syrjintälautakunta jo 2000-luvun alussa.

Monikulttuurisen suvaitsevaisuuden puolestapuhujan, Maryan Abdulkarimin, mukaan rasismin kitkemisestä tekee haastavan se tosiasia, ettei rasismia aina tunnisteta. Rasisti ei välttämättä tiedosta itse olevansa rasisti.

Lieneekö kaikkien kohdalla kyse tietämättömyydestä vai lainsäädännön rajojen tarkoituksenmukaisesta haastamisesta.

Ihmiselle on luontaista, että omaan pahaan oloon haetaan syitä oman itsensä ulkopuolelta. Peiliin katsominen tekee kipeää. Toisia syyttäminen on helpompaa.

Punaisen ristin mukaan rasismi linkittyy Suomessa mm. taloudelliseen tilanteeseen. Nyt meillä menee taloudellisesti huonosti. Ei syytetä siitä muita.

Onko poliittisilla päätöksillä merkitystä?

Viime viikon hallitusohjelman julkistamisen seurauksena mielessäni on kummitellut kysymys politiikan merkityksestä. Ennen eduskuntavaaleja kuulin useiden tuttujeni kysyvän, miksi äänestää. Argumenttina oli se, ettei mikään kuitenkaan muutu.

Uusi hallituksemme on yhdessä viikossa osoittanut, että moni asia voi mullistua vaalituloksen siivittämänä.

Poliittiset päätökset vaikuttavat aina ihmisten elämään. Yksi nuijan kopautus saattaa tehdä vähävaraisen ihmisen elämän mahdottomaksi tai ajaa sairastuneen ihmisen epätoivon partaalle. Suomessa tehtävien päätösten voima ei myöskään rajoitu omien rajojemme sisäpuolelle.

Yli 300 miljoonan kehitysyhteistyön määrärahaleikkausten seuraukset tulevat heijastumaan miljoonien ihmisten elämään ympäri maailmaa.

Minulla on tästä todistusaineistoa.

Kehitysyhteistyöhön kohdennettujen varojen avulla Solidaarisuus on ollut mukana luomassa merkittäviä kehitysharppauksia ihmisten elämissä jo vuosien ajan.

Pohjois-Nicaraguassa, Somotossa, pienviljelijöiden vihannesten tuotanto kasvoi vuosina 2011-2014 yli 60 % heidän opittuaan uusia rehutuotanto- ja viljelymenetelmiä, kuten tippakastelujärjestelmän käyttöä, muovisuojausta ja kasvihuoneviljelyä. Lähes 300 perhettä kohotti tulotasonsa Latinalaisen Amerikan köyhyysrajan yläpuolelle.

Somalimaassa vuosien 2010–2013 aikana lähes 4000 henkilöä, joista yli 70 % oli naisia, valmistui ammattiin. Yli 40 % valmistuneista miehistä ja 30 % valmistuneista naisista työllistyi hankkeen aikana. Työttömyys on Somalimaan suurimpia haasteita. Työministeriön mukaan 70 prosenttia alueen nuorista on työttömiä.

Ugandassa Mulagin kunnan alimmille oikeusasteille tehtyjen perheväkivaltailmoitusten määrä nousi kehitysyhteistyön tuella viime vuonna yli 150 %. Wakison kaupungissa ilmoitusten määrä kasvoi viidestä 110:een. Tämä on merkki siitä, että väkivaltaa kokevat naiset uskaltavat nyt hakea apua. Kansainvälisen naistutkimuskeskuksen mukaan lähes
60 prosenttia ugandalaisista naisista kärsii fyysisestä tai seksuaalisesta väkivallasta.

Jotkut ovat väittäneet tänä keväänä, että kaikki kehitysyhteistyöhön käytetty raha menee kankkulan kaivoon. Toiset ovat kuuluttaneet suureen ääneen, ettei kehitysyhteistyöllä ole tuloksia. Minä väitän toisin. Hyvin suunnitellulla, osaavien kansalaisjärjestöjen työllä, on todellista vaikutusta tuhansien ihmisten elämässä.

Kaikki tämä on nyt vaarassa, yhden poliittisen päätöksen johdosta.

Mikäli Solidaarisuuden kehitysyhteistyö jouduttaisiin määrärahaleikkauksista johtuen lopettamaan, tuhannet naiset ja miehet Keniassa, Somalimaassa, Ugandassa ja Nicaraguassa joutuisivat tyhjän päälle.

Yhteistyöllä alkuun saaduilta muutoksilta murentuisi pohja. Voimmeko luopua prosesseista, joiden avulla maailmanlaajuisesti heikoimmassa asemassa oleville ihmisille kehitetään mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään muodostamalla naisten tuotantoryhmiä ensimmäistä kertaa alueiden historiassa tai luomalla väkivallatonta ja tyttöjen ympärileikkausten vastaista kulttuuria?

Hallituksen päätöksellä leikata 43 % järjestöjen kehitysyhteistyövaroista on merkitystä.

Kirjoitus on julkaistu myös Solidaarisuuden nettisivuilla 9.6.2015 sekä Demokraatin nettisivuilla 3.7.2015.

Jos joka päivä olisi naisten päivä

8.maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Yhdysvalloissa ensimmäistä naistenpäivää juhlittiin jo 1900-luvun alussa. YK julisti maaliskuun 8. päivän naistenpäiväksi 65 vuotta myöhemmin, vuonna 1975. Suomessa naistenpäivää on vietetty vuodesta 1990 alkaen. Siitä lähtien monia on askarruttanut, miksi naisilla pitää olla oma päivänsä.

Suomessa naisten aseman vahvistamiseksi on puurrettu jo toistasataa vuotta. Äänioikeuden naiset saivat meillä viime vuosisadan alussa. Nykyään suomalaiset naiset ovat työelämässä merkittävässä osassa ja jopa miehiä korkeammin kouluttautuneita. Meillä naiset päättävät ehkäisyn käytöstä. Suomi on tutkimusten mukaan maailman paras maa olla äiti. Suomalainen kansalaisyhteiskunta ja valtio painivat päivittäin naisasioiden parissa. Epätasa-arvon esiintyessä tasa-arvolakimme velvoittaa eri tahot toimimaan.

Suomi ei ole tasa-arvokysymyksissä kuitenkaan keskivertomaa, vaan poikkeus. Miljoonille naisille 8. maaliskuuta on heidän ainoa päivänsä.

Naiset muodostavat puolet maailman väestöstä. He muodostavat myös valtaosan maailman köyhistä, lukutaidottomista ja väkivallan uhreista. Jos joka päivä olisi naisten päivä, eläisimme hyvin erilaisessa maailmassa. Kansainvälinen naistenpäivä on mahdollisuus uneksia tällaisesta maailmasta.

Jos joka päivä olisi naisten päivä, naiset hallinnoisivat kaikkialla itse omia kehojaan. Tuhannet tytöt säästyisivät sukuelinten silpomiselta ja miljoonat naiset väkivallalta. Ne 200 miljoonaa naista, joilla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta päättää omasta ehkäisystä, pystyisivät vaikuttamaan seksuaali- ja lisääntymisterveyteensä ja lastensa määrään. Jopa 60 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan hiv-positiivisista saattaisi välttyä virukselta. Vuosittain lähes 300 000 äitiä, jotka tänä päivänä menehtyvät raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin, saattaisivat selvitä hengissä.

Jos joka päivä olisi naisten päivä, yli seitsemän miljardia maailman asukasta hyötyisi väestönkasvun hallinnan sekä naisten tietotaitojen ja yhteiskunnallisen osallistumisen vahvistamisen ansiosta ilmastonmuutoksen etenemisen hidastumisesta.

Jos joka päivä olisi naisten päivä, kaikilla naisilla olisi käytössään riittävästi tuotantoresursseja ja kaikki halukkaat naiset pääsisivät palkkatöihin. Naiset ansaitsisivat omia tuloja ja voisivat päättää niiden käytöstä. Naisten tulojen on osoitettu kanavoituvan erityisesti perheiden hyvinvointiin, ruokaturvaan ja lasten koulutukseen. Jos joka päivä olisi naisten päivä, yli kolmen miljardin köyhyydessä elävän ihmisen hyvinvointi vahvistuisi. Jopa 150 miljoonaa ihmistä voisi säästyä nälältä ja ne lähes 60 miljoonaa lasta, jotka eivät tänä päivänä käy koulua, saattaisivat käydä koulua. Jos joka päivä olisi naisten päivä, maailman lukutaidottomien määrä voisi olla jopa kaksi kolmasosaa alhaisempi kuin se on tänä päivänä.

Jos joka päivä olisi naisten päivä, naiset saisivat äänestää myös niissä kahdessa maassa, jossa tämä ei vielä ole mahdollista. Jos joka päivä olisi naisten päivä, maailman päättäjistä puolet olisi naisia. Naisten ääni tulisi kuuluviin eri vaikuttamisen foorumeilla ja kansalliset kehitysohjelmat pystyisivät vastaamaan kokonaisvaltaisemmin kansalaistensa tarpeisiin ja ottamaan kaikki kansalaiset mukaan yhteiskuntakehitykseen. Jos joka päivä olisi naisten päivä, kaiken tämän seurauksena köyhyys vähenisi.

Jos joka päivä olisi kaikkien naisten päivä, kansainväliselle naistenpäivälle ei olisi tarvetta.

Kirjoitus on julkaistu myös Solidaarisuuden nettisivuilla 7.3.2014

Riittämättömät kehot

Jokainen meistä sen tietää. Olet väistämättä liian lihava tai liian laiha, liian pitkä tai pätkä, liian tumma tai liian vaalea. Erityisesti tyttöjen kehoihin kohdistuu arvostelevia katseita pienestä pitäen. Monissa yhteiskunnissa ne eivät riitä sellaisenaan, joten niitä muokataan kohti “parempaa”.

Helsingin Sanomien julkaistua 5. tammikuuta Meeri Koutaniemen kuvareportaasin maasai-tyttöjen ympärileikkauksesta on julkinen keskustelu osoittanut, miten naisten ja tyttöjen elämää määrittelevän ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksesta kertovat valokuvat ja sanat saavat aikaan suuria tunnekuohuja.

Kaiken kuohunnan keskiössä on tyttöjen ja naisten oikeus määrätä itse kaikkein kallisarvoisimmasta: omasta kehostaan. Miljoonien tyttöjen ruumiillisen koskemattomuuden suojaa loukataan päivittäin ympäri maailman yleisen hyväksynnän saavuttamiseksi.

Ugandassa venytetään tyttöjen häpyhuulia, Somalimaassa silvotaan tyttöjen sukuelimiä, Euroopassa käytetään yhä yleisemmin plastiikkakirurgiaa. On maita, joissa pelkkä tieto siitä, että kohdussa kasvaa tyttö, saa vanhemmat päätymään raskauden ennenaikaiseen keskeyttämiseen. Tyttöjen kehoja käytetään myös häikäilemättömästi hyväksi – esimerkiksi Suomessa seksuaalisen hyväksikäytön uhreista 90 prosenttia on tyttöjä.

Näiden kipeiden ja koskettavien yhteiskunnallisten ilmiöiden keskiössä elää ajatus siitä, että tyttöjen ja naisten kehoihin voi koskea ilman lääketieteellisiä perusteita.

* * *

Tyttöjen ruumiillisen koskemattomuuden suojan rikkomukset heijastavat paikallisia olosuhteita ja ihanteita sekä koulutusjärjestelmien tasoa ja tehokkuutta. Kaikkia maita yhdistää se, että tyttöjen seksuaalioikeuksista on edelleen erittäin vaikeaa – ellei mahdotonta – puhua. Hiljaisuus mahdollistaa ihmisoikeusloukkauksien jatkumisen.

Osallistuin toukokuussa Somalimaassa kokoukseen, jossa kiinnitin huomioni palaverissa nousseeseen kommenttiin: “Kaiken ytimessä on asiasta puhuminen. Puhuminen, niin kuin me nyt tässä puhumme keskenämme. Se on myös tyttöjen sukuelinten silpomisen vähentämisen ytimessä.”

Nyökyttelin hiljaa mielessäni, vaikka tiedän, ettei puhuminen ole helppoa varsinkaan silloin, kun kyseessä ovat seksuaalioikeudet. Seksuaali- ja lisääntymisoikeuksissa sekä erityisesti oman kehon koskemattomuudessa kohtaavat selittämätön intiimiys sekä voimakkaat yhteiskunnalliset odotukset.

Seksuaalioikeuksista – ja varsinkin niiden rikkomisesta – puhuminen tekee olon epämukavaksi sekä kuulijalle että puhujalle. Kun itse kuulin ensi kertaa tyttöjen häpyhuulten venytyksestä ja tyttöjen sukuelinten silpomisesta, mieleni huusi, etten halua kuulla enempää. Venyttäminen on kivuliasta, se altistaa aikaisille seksuaalikokemuksille, tulehduksille ja jopa hiv/aidsille – sukuelinten silpomisen haittavaikutuksista puhumattakaan. Kummallekaan operaatiolle ei ole lääketieteellistä tarvetta.

Samaa pohdin viime vuoden joulukuussa lukiessani iltapäivälehdestä, että teinien kauneusleikkaukset ovat Euroopassa kasvussa. Meillä tyttöjen kehoja silotellaan veitsillä ja täytetään muovilla. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, kehoista yritetään tehdä täydellisiä nälkiinnyttämällä.

Mieleeni nousee elävästi kuva langanlaihasta ystävästäni, joka sairastui teinivuosinaan vakavaan anoreksiaan. Vaikka näin, mitä hän teki itselleen, sen pukeminen sanoiksi tuntui väärältä. Toisen kehoon ei saa koskea – ei edes puhumalla.

* * *

Erityisesti tyttöjen kohdalla kehoon liittyy paljon yhteiskunnallisia paineita. Hyvään naiseuteen liitetään maailmanlaajuisesti ajatus puhtaudesta sanan fyysisessä ja symbolisessa merkityksessä. Fyysisesti kuva puhtaasta naisesta rikkoutuu esimerkiksi kuukautisten aikana ja symbolisesti esimerkiksi neitsyyden menetyksessä. Siellä missä kuukautissiteitä tai tamponeja ei ole tarjolla, tytöt jäävät kuukautisten aikana jopa pois koulusta. Ympäri maailman toteutetaan edelleen riittejä, joilla pyritään suojelemaan tyttöjen neitsyyttä.

Tuhansien tyttöjen elämä määrittyy sillä, että heidän tulee sopia mahdollisimman hyvin kunkin yhteiskunnan asettamaan määritelmään puhtaudesta. Tämä voi tarkoittaa kuvankaunista tyttöä tai neitsyttä, silvottua naista tai tyttöä, jonka häpyhuulet on venytetty.

Plastiikkakirurgian, silpomisen ja häpyhuulten venyttämisen ytimessä lepää sama ilmiö: tyttöjen kehojen riittämättömyys sellaisina kuin ne ovat. Viime viikkojen keskustelu silpomisesta pisti miettimään. Jään odottamaan päivää, jolloin elämämme maailmassa, jossa riitämme juuri sellaisina kuin olemme. Siihen asti aion puhua, vaikeistakin asioista.

Kirjoitus on julkaistu myös Kepan nettisivuilla 16.1.2014.

Itsenäisestä adoptiosta ihmiskauppaan

Termi “itsenäinen adoptio” on viime aikoina pyörinyt Suomessa monien huulilla. Kiehtovaksi ja ajankohtaiseksi itsenäisen adoption tekee kesällä voimaan astuva Suomen uusi adoptiolaki, joka antaa mahdollisuudet vetää mitä mielikuvituksellisimpia johtopäätöksiä ilman palvelunvälittäjää tehtyjen adoptioiden ja ihmiskaupan välisestä suhteesta. Suomeen tehtyjen itsenäisten adoptioiden ja kansainvälisen lapsikaupan välille vedetty yhdysviiva osoittautuu lähempää tarkasteltuna kuitenkin jokseenkin katkonaiseksi.

Lehdissä kirjoitettiin taannoin romanialaisvauvasta, joka oli hylätty Helsinkiin ja joka oli spekulointien mukaan tarkoitus kaupata eteenpäin rajan taakse. Samoihin aikoihin televisiossa keskusteltiin “villeistä” adoptioista. Monien rivien välistä kuulsi: “tällaistahan se on, juuri tämän takia adoptiolakia tulisi tiivistää”. Mysteeristen itsenäisten adoptioiden, ja sitä mukaa itsenäisesti adoptoitujen lasten, otsaan on Suomessa maalattu ihmiskauppamörön merkki.

Mörkö on luovinut tiensä myös Suomen adoptiolain tiukentumiseen perusteluihin. Hallituksen esityksessä Eduskunnalle adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamiseksi todetaan, että “Itsenäinen adoptio on erittäin riskialtis tapa toteuttaa kansainvälisiä adoptioita. [Siihen liittyvien prosessien] myötä lisääntyy vaara esimerkiksi siitä, että adoptioon liittyy lapsikauppaa.” Eräs juristi kertoi romanialaisvauvaskandaalin yhteydessä Hesarissa, että “Adoptiolailla yritetään viimeiseen saakka estää, että yksityistä adoptiotoimintaa olisi mahdollista harjoittaa. Siinä piilee riski, että raha liikkuu siinä”.

***

Tie “piilevästä riskistä” todelliseksi ongelmaksi on kuitenkin todella pitkä.

Maailmassa on arvioiden mukaan yli 130 miljoonaa orpoa lasta. Katulapsia maailmassa on noin 100 miljoonaa. UNICEFin arvioiden mukaan 1,2 miljoonaa lasta joutuu vuosittain ihmiskaupan uhriksi. Adoption ja ihmiskaupan välisestä suhteesta ei ole tarkkoja lukuja, mutta eri maissa tehdyt arviot pyörivät sadoissa tapauksissa.

Suomeen on adoptoitu itsenäisesti ulkomailta 10–20 lasta vuodessa. Noin puolessa näistä tapauksista kyseessä on ollut adoptiovanhemman oma sukulaislapsi. Itsenäiseen adoptioon ei lähde kuka tahansa, vaan niissä on usein kyse lapsista ja vanhemmista, joiden välille on jo kehittynyt jonkinlainen suhde, jonka rikkomisen voisi monessa tapauksessa katsoa lapsen edun vastaiseksi teoksi.

Hesarissa julkaistussa jutussa esiintyneen juristin mukaan “Suomessa ei ole [myöskään] näytetty toteen tapauksia joissa lapsia olisi luovutettu rahallista korvausta vastaan”. Maailmanlaajuiseen lapsikauppamafiaan suomalaisten itsenäisten adoptioiden rajoittaminen tuskin siis tulee vaikuttamaan.

***

Lapsikaupan uhreista valtaosa päätyy seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Ihmiskaupan keskiössä, seksiturismin uhrien joukossa, on arvioilta noin kaksi miljoonaa lasta. Muun muassa Thaimaan seksiturismin 150 000–300 000 uhrista 40 prosentin arvellaan olevan alaikäisiä. Rantalomalle pääsee Suomesta yhdellä hiiren klikkauksella, adoptiolapsen saa hoiviinsa kuukausien ja joskus jopa vuosien paperisodan ja oikeusprosessien jälkeen.

Lapsikauppa on rikos ihmisyyttä vastaan. Näin ollen, siihen on haettava todellisia ratkaisuja. Näitä voidaan löytää vasta sitten, kun ongelmasta puhutaan sen oikealla nimellä, oikeissa konteksteissa. Väärien keinojen hakeminen saattaa johtaa meitä harhaan, kun yritämme kehittää tuloksellisia menetelmiä ihmiskaupan kitkemiseksi. Oikeaa suuntaa Suomessa voisi hakea esimerkiksi varmistamalla suomalaisturistien vastuullisen käyttäytymisen kehitysmaalomakohteissa. Näin myös osa lapsista, jotka ovat vaarassa joutua oman äitinsä kauppatavaraksi, saattaisi pysyä kotona.

Kirjoitus on julkaistu myös Kepan nettisivuilla 27.3.2012

Numerottomat

Katulapset, kodittomat, kierrättäjät, kaukaisten yhteisöjen asukkaat sekä Eurooppaan paremman elämän toivossa muuttaneet paperittomat — maailmassamme on valtava määrä ihmisiä joita ei ole kirjoilla missään. Ihmisiä, joita ei ole virallisesti olemassa.

Olemassa olemisen ja olemattomuuden rajamailla kamppailevia, rekisteröimättömiä, henkilöllisyystunnuksettomia ihmisiä ei oteta huomioon kehitys-, koulutus- ja terveysohjelmissa, eikä maahanmuuttajien kotouttamisohjelmissa.

Unicefin arvion mukaan maailmassa syntyy vuosittain noin 50 miljoonaa lasta, joita ei rekisteröidä. Näillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta käydä kouluja, saada terveydenhoitoa tai kirjautua työttömäksi. He eivät voi avata pankkitiliä tai saada luottoa, eivät matkustaa rajojen ulkopuolelle eivätkä tehdä laillisia töitä. He altistuvat valtavalle määrälle ihmisoikeusloukkauksia, kuten syrjinnälle, hyväksikäytölle ja marginalisoitumiselle. Ihmisen ihmisyys jää taka-alalle kun ei ole virallisesti olemassa.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan ihmisoikeudet ovat universaaleja ja kuuluvat kaikille “ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta”. Mutta miten käy sellaisten ihmisten ihmisoikeuksien, joita ei ole virallisesti olemassa? Näkymätöntä ei voi nähdä eikä olemassa olemattoman ääni kuulu.

***

Henkilöllisyystunnukset ilmaantuvatkin usein poliittisille agendoille vaalien alla. Esimerkiksi Somalimaassa ja Nicaraguassa kansalaisten rekisteröintibuumi koittaa juuri ennen vaaleja.

Somalimaassa rekisteröitiin ensimmäistä kertaa maan kansalaisia viime vuoden vaaleja edeltävänä aikana. Nicaraguassa keskusvaalilautakunnan tehtäviin kuuluu henkilötodistusten tekeminen ja jakaminen ihmisille. Korruptoituneessa yhteiskunnassa tämä luo väylän vallan väärinkäytölle ja ihmisten sitouttamiselle äänestämään tiettyä puoluetta. Arvioiden mukaan neljäsosa äänestysikäisistä ihmisistä ei pääse Nicaraguassa äänestämään sen tähden, että heillä ei ole henkilöllisyystodistusta.

Myös syntymärekisterin alkuperäinen tarkoitus oli poliittinen — vero- ja asepalveluvelvollisten kirjaaminen. Olemassa olon tunnustaminen ei välttämättä tarkoita ihmisyyden tunnustamista vielä tänäkään päivänä.

***

Toisaalta, samaan aikaan kun miljoonia ihmisiä ei ole rekisteröity mihinkään, vallalla ja rahalla voi saada itselleen kolme tai neljäkin laillista henkilöllisyysnumeroa. “Superkansalaisena” voi olla olemassa kolme tai neljä kertaa samanaikaisesti. Onko silloin myös kolminkertaiset ihmisoikeudet?

Nykyään numerottomia ihmisiä on myös “luvatulla maanosalla”. Unicefin arvioiden mukaan teollisuusmaissa syntyy vuosittain n. 200 000 ihmistä, joiden olemassaoloa ei rekisteröidä. Eurooppaan paperittomat tulevat usein itsensä olemisen ulkopuolelta — heitä ei ole kirjoilla omassa lähtömaassaan eikä Euroopassa. Kuten guatemalalainen Ricardo Arjona laulaa, “paperittomat eivät ole kotoisin täältä, koska heidän nimeään ei löydy arkistoista, eivätkä sieltä, koska he lähtivät”.

Maailmassa voi hengittää, syödä, kävellä ja nukkua olematta kuitenkaan olemassa. Paperittomat elävät omassa maailmassaan, jota ei ole. Ja paperilliset käyttäytyvät ikään kuin heitä ei koskaan olisi ollut olemassa. Ihmisiä, joita ei ole olemassa, ei tarvitse huomata.

Kun aloitat tänään päiväsi, pyhitä hetki olemattomille, paperittomille ja numerottomille.

Kirjoitus on julkaistu myös Kepan nettisivuilla 8.3.2011

Pyhä äitiys

Tyttöjä ja naisia valmistellaan äidin rooliin erilaisten riittien kautta koko elinajan. Kun äitiys vihdoin koittaa, monessa maassa naisen rooli mullistuu – unohdetusta ja poljetusta tulee lähes pyhä. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden olematon priorisointi heijastaa kuitenkin ristiriitoja ympäri maailmaa.

Naapurimaamme Venäjä kannustaa maan naisia synnyttämään. Vieraillessani taannoin rajan takana erään piirin varajohtaja valitteli avoimesti sitä, miten suurin yhteiskunnallinen ongelma alhainen syntyvyys Venäjällä on. Syntyvyyden politiikassa naiseus pelkistyy synnyttäjäksi. Äitiys kirii miespoliitikkojen puheissa naiseuden edelle. Seksuaali- ja lisääntymisterveyskysymyksille ei ole tilaa, vaan naisen arvo mitataan lapsikatraan koolla.

Latinalaisessa Amerikassa asuessani sain tuntea äitiyden ihannoinnin myös omissa nahoissani. Ajatus lähes kolmikymppisestä lapsettomasta naisesta aiheutti syvää huokailua niin takseissa kuin kaupan kassallakin. Pahimmilla kaduilla kuulemillani kirosanoilla solvattiin toisen äitiä. Tunsin myös synnytyksen myötä kohisten nousevan naisen arvon.

Nainen on monessa maassa yhteiskunnan arvostettu jäsen vasta äitinä. Äidiksi tulemisen hinta voi kuitenkin osoittautua monelle naiselle kohtuuttoman kalliiksi. YK:n väestöjärjestön UNFPA:n, mukaan lähes 350 000 naista kuolee vuosittain raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Pelastakaa lasten vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan Skandinavian maat ovat maailman turvallisin paikka synnyttää. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa äidiksi tuleminen on sen sijaan monille naisille hengenvaarallista. Samaisen tutkimuksen mukaan nainen kuolee raskauteen tai synnytykseen jopa 750 kertaa todennäköisemmin maailman kymmenessä huonoimmassa synnytysmaassa kymmeneen turvallisimpaan synnytysmaahan verrattuna.

UNFPA:n mukaan joka päivä lähes tuhat naista menehtyy raskauden tai synnytyksen takia. Heistä 99 prosenttia asuu kehitysmaissa. Äitiyttä edeltävät hetket kiteyttävät sen, mikä on maailman naisten arvo.

Äitiyden pyhyyden hippuja tulisi ripotella myös maailman seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelujen kehittämiseen. Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n mukaan tällä hetkellä maailman maista eniten kätilöitä naista kohden löytyy Australiasta, Islannista ja naapurimaastamme Ruotsista.

Australiassa hedelmällisyysiässä oleva nainen synnytti viime vuonna 1,78 lasta, Islannissa 1,89 lasta ja Ruotsissa 1,67 lasta. Maissa, joissa kokonaishedelmällisyys menee yli viiden, myös terveyspalvelujen tarjonnassa ja laadussa on huomattavia puutteita. Todennäköisyys siihen, että nainen menehtyy äitiyteen liittyviin syihin on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 1:31. Länsimaissa vastaava luku on 1:4 300.

Seksuaali- ja lisääntymisterveys on sukupuolten välisen epätasa-arvon räikein heijastuma. Vaikka äitiys on maailmanlaajuisesti pyhää, äidiksi tuleminen on kaikkea muuta kuin sitä. Hyvät lisääntymisterveyspalvelut ovat kokonaisten kansakuntien elinehto — sekä sosiaalisessa, taloudellisessa että eettisessä mielessä.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden alhainen priorisointi maailman poliittisilla agendoilla loukkaa päivittäin miljoonien naisten oikeuksia. Pyhittäkäämme äitienpäivän kunniaksi hetki myös kaikille niille naisille, joiden äitiys keskeytyi sitä odottaessa.

Kirjoitus on julkaistu myös Kepan sivuilla 11.5.2012.

Ikkuna parempaan elämään

Helmikuussa etiopialainen lentoperämies kaappasi Roomaan matkalla olleen Ethiopian Airlines –lentoyhtiön koneen, laskeutui Geneveen, kipusi koneen ikkunasta alas ja juoksi suoraan lentokentällä odottaneiden poliisien syliin. Kaappari pyysi poliiseilta turvapaikkaa ja jätti maailman ihmettelemään.

Mikä saa ihmisen pakenemaan kotimaastaan – toisinaan jopa oman henkensä uhalla?

Mediassa ihmeteltiin suureen ääneen etiopialaisen perämiehen motiivia. Omaan mieleeni jäi pyörimään kysymys siitä, miksi teko oli meille niin vaikea ymmärtää.

Tuhannet ihmiset riskeeraavat oman henkensä vuosittain paremman elintason ja vapaamman elämän toivossa. He eivät jätä kotejaan yhtään sen heppoisemmin perustein kuin kukaan meistä. Kansainvälinen yhteisö on ollut tästä yhtä mieltä jo yli 60 vuotta. Silti tällaiset selkkaukset tulevat edelleen meille aina yllätyksenä.

Ethiopian Airlinesin lentokaappaajan kohdekaupungissa, Genevessä, allekirjoitettiin vuonna 1951 YK:n pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus. Sopimus sisältää edelleen ajantasaisen vastauksen siihen, miksi ihminen hakee turvapaikkaa.

Sen mukaan pakolaiset ovat henkilöitä, joilla on “perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan”.

* * *

Toisin kuin usein ajatellaan, turvapaikanhakijoiden motiivit lähtöön löytyvät turvapaikanhakijan lähtömaan työntövoimista, eivät vastaanottomaiden vetovoimista.

Etiopiasta lähdetään pakoon köyhyyttä, ihmisoikeuksia polkevaa politiikkaa ja turvattomuutta, ei vastaanottajamaan eurooppalaista työpaikkaa tai sosiaaliturvaa. Päätös lähdöstä syntyy epätoivosta päästä pois.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö teetti vuonna 2008 tutkimuksen, jonka mukaan etiopialaiset pakenevat muualle maassaan vallitsevaa köyhyyttä ja työttömyyttä. Turvattomuus ja poliittinen vaino ovat myös listalla syiden joukossa – jopa neljäsosa tutkimukseen haastatelluista etiopialaisista mainitsi nämä syiksi lähteä.

Castles ja Loughna listasivat vuonna 2003 YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitokselle UNU-WIDERille tekemässä tutkimuksessaan kahdeksan erilaista turvapaikanhakijoita Eurooppaan työntävää voimaa. Heidän mukaansa niitä ovat vähemmistöjen sorto tai etniset konfliktit, sisällissota, maan sisäisten pakolaisten määrä, köyhyys, alhainen sija YK:n inhimillisen kehityksen indeksissä, alhainen elinajanodote, korkea väestötiheys ja aikuisten lukutaidottomuus.

* * *

Iranilaisen ystäväni sanoin: turvapaikanhakija ei hae kohdemaasta parempaa työpaikkaa. Hän pakenee kotimaassaan esiintyvää epävarmuutta ja rauhattomuutta.

Lääkärit ja lentoperämiehet lähtevät siivoamaan metroasemia, koska se ei ole oleellista. Turvapaikanhakija ei lähde rakentamaan uraa tai hyötymään sosiaaliturvajärjestelmästä. Hän lähtee kasvattamaan perheensä ympäristössä, jossa ei tarvitse pelätä.

Maailman voi nähdä yhtä monesta eri näkökulmasta kuin pallolla on asukkaita. Todennäköisyys oikeasta ymmärtämyksestä kasvaa silloin, kun pystyy katsomaan asiaa sen henkilön näkökulmasta, joka kulloinkin on kyseessä. “Riippuu mistä roikkuu”, sanoo suomalainen sananlaskukin.

Suomesta turvapaikanhakemisen motiiveja on haastavaa tulkita sillä meillä ei esiinny maastamuuton työntövoimia. Meillä ei ole etnisiä konflikteja, eikä maassamme käydä sisällissotaa. Suomessa ei ole maan sisäisiä pakolaisia, eikä äärimmäistä köyhyyttä.

Suomi sijoittuu YK:n inhimillisen kehityksen indeksissä erittäin kehittyneiden maiden joukkoon, ja yhteiskuntaamme kuvaavat pitkä ja terve elämä, hyvä tiedonsaanti ja korkea elintaso. Elinajanodote on meillä maailman huippua, väestötiheys sitä luokkaa, että olemme jopa pohjoismaisessa vertailussa erittäin harvaan asuttu maa. Aikuisten absoluuttinen lukutaidottomuus on meille tuntematonta.

Suomalaiset matkustavat maailmalle vetovoimien – ei työntövoimien – takia. Ulkomaille meitä vetävät mahdollisuudet ammatilliseen kehitykseen ja opiskeluun. Etsimme muista maista uudenlaisia elämänkokemuksia, mielenkiintoisia ihmissuhteita ja vahvempaa kielitaitoa. Kohdemaissa kohtaamme usein alhaisemman elintason kuin kotona, sillä meillä se on niin korkea.

Itse asuin ulkomailla yli kymmenen vuotta, kuudessa eri maassa. En matkustanut kertaakaan pakosta enkä pelosta, vaan halusta kokea uusia asioita. Kapusin jokaisesta lentokoneesta ulos pitkin lentokoneen portaita. Etiopialaiselle lentoperämiehelle tämä ei ollut mahdollista.

Kirjoitus on julkaistu myös Kepan sivuilla 24.3.2014